1942728.jpg
Lämmin sunnuntaitervehdys jokaiseen kotiin!
Säässä tapahtuikin jälleen melkoinen "rupsahdus":( Todella ankeaa ja harmaata ja vettä tulla vihmoo melkoisten tuulten saattelemana. Ei pienintäkään halua tuonne ulos ole mennä. Tämän päivän olen aikonut pysytellä visusti sisällä;)
Eilen oli vielä aivan mukava sää, vaan illalla tuo sade sitten alkoi. No näinpä se tahtoo olla, poutaa ja sadetta vuorottain ja kaikkea muuta siinä välissä.
Mutta sunnuntaihan sitten tänään ja viimeinen vapaapäiväni taas tällä erää. Huomenna aloitetaan reippaasti aamuvuorolla ja näin mennään aina torstaihin asti. Seuraava viikonloppuhan onkin töitä taas. Vaan se on sitten sen ajan murhe;) Ja sitä paitsi siitä ihan mukava viikonloppu, että on yhdessä Helena-siskoni kanssa molemmat päivät.
Eilen olimme vanhimman tyttäremme Sonjan lapsosia kaitsemassa monta tuntia ja siinähän vierähti päivä mukavasti. Ovathan jo sen verran isoja, että eipä heissä sen kummemmin hoitelemista ole enää, 12, 8 ja 5- vuotiaat ja niin kilttejä ihania lapsia!!

1961769.jpg
Tässä näin, upea trio!:) Viime jouluna otettu kuva muuten.

1819057.jpg
Lasten onnelliset vanhemmat, Thord ja Sonja:)

Nyt taas on se aika vuodesta jolloin syntymäpäiviä vietetään kovasti meidän perheessä kohta puoliin, peräti neljällä lapsenlapsella on syntymäpäivät loka-ja marraskuulla. Nämä vissiin nyt kaikki kimpassa juhlitaan tänä vuonna ensi kuun alussa, koska Soilen perhe muuttaa sitten ensi kuun lopussa Norrköpingiin.
Joten yhtä juhlaa tämä loppuvuosi aina meillä ja siihen vielä sitten joulu päälle.
Mutta nytpä taidan lähteä tuonne alakertaan ja keittiön puolelle ruoan laittoon tällekin päivälle.
Kaikille toivotan kuitenkin sitä ennen oikein mukavaa ja leppoisaa lepopäivää!!

1919692.jpg