687246.jpg
Tervehdyksen tuulahdukset täältä Gävlen kaupungista!
Aika menee niin joutuin ettei tahdo keretä kirjoittamaankaan.
ja nythän olin peräti kolme päivää töissäkin, joten päivät menivät "hupaisasti" ja koko viikonloppu ikäänkuin huomaamata.
Illat olen ollut todella väsynyt! Että tuo työ voi viedä voimat välillä vaikka en enää tee kuin puoliaikaa, mutta kun ne voimat jo ovat rajalliset tuntuu joskus melkein ylivoimaiselta jaksaa. Mutta päivä kerrallaan ja toivon mukaan joka päivä uudet voimat. Näin vielä tähän asti:)
Tuossa illan puoleen soitin pitkästä aikaa mammalle Töysään ja siinäpä juteltiin yli tunnin. Ei kuulkaas uskoisi että hän täyttää jo 90 vuotta toukokuussa. On erittäin virkeä ja yksin asuu, vähän saa apua kaupassa käyntiin ja siivoukseen, mutta elämänhalu on kova ja vielä 100-vuotispäivätkin toivoisi näkevänsä:)
Helenalta sain ihka ensimmäisen meilin Teneriffalta ja siellä hyvin pyyhkii. Kovasti terveisiä pyysi välittämään kaikille nettiystävilleen, joten tässäpä näitä tuoreeltaan<3
Viikon kuluttua sitten ovat taas kotona. Sitä päivää odotan:)
Oikein mukavaa sunnuntai-illan jatkoa jokaiselle ja hyvää alkavaa viikkoa!!
Tämä helmikuukin kuulkaas alkaa loppupuolelle kallistumaan.
Voi tätä ajan kulua!!